Tavararoita kertyy nurkkiin nykyään isot määrät ja tavaramäärän hallinta saattaa tuottaa usein ylipääsemättömiä ongelmia. Hurjia esimerkkeja täydellisestä hallinnan puutteesta on eräässäkin televisiosarjassa saatu nähdä. Kodin ei kuitenkaan tarvitse olla supersiisti, yliergonomisoitu ja käytännöllisyyden ylistyslaulu. Äärimmilleen vietynä tällainen ajattelu on jopa ahdistavaa ja elämää rajoittavaa.

Meille hoetaan mantroja käytännöllisyydestä, kulutuksen kestävyydestä, järjestyksenpidosta, ergonomisuudesta jne. ja kyynisesti ajateltuna meille ollaan oikeastaan vain myymässä koko ajan jotain. Miksi kaiken pitäisi näyttää kahdenkymmenen vuoden kuluttua vastahankitulta, jokaisen turhan askeen ja liikeen olla keittiössä pois karsittuina ja patjastakin pitäisi löytyä jokaista lihastasi varten oma erityisviritetty jousensa... Eiköhän meitä ole syyllistetty näistäkin asioista jo ihan tarpeeksi? Kaiken pitämisen alta kannattaa kaivaa vanha kunnon maalaisjärki esille.

Mielestäni riittää, että tavarat löytyvät suunnilleen sieltä, mistä niiden olettaisikin löytyvän ja että hommat nyt yleensäkin hoituvat kotona siten kuin haluaakin niiden hoituvan. On myös oltava rehellinen itselleen kotia sisustettaessa ja rakentaessa ja mietittävä vastaako unelmakoti omaa jaksamista, viitsimistä ja asennoitumista. Miten esimerkiksi asennoituu likaisiin viisimetrisiin ikkunoihin tai tummilta lattioilta nopeasti näkyvään pölyyn. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa on valmis uhraamaan pitääkseen haluamansa tason kodin siisteydessä? Ja ellei se toteudu, miten siihen reagoi?

Mutta nyt on kesä ja kärpäset ja ulkona mitä ihanin keli - nautitaan tästä nyt täysillä ja jätetään siivouksista murehtiminen syyssateisiin ja pimeisiin iltoihin.

Ja jos joku näitä asioita nyt kuitenkin pohtii, tässä muutamia hyviä vinkkejä kodin säilytysasioihin saksalaisen nettikaupan Impressionen valikoimista.

Beautiful things from the German web shop Impressionen.





 
Top